Meistä
Talopirkka Oy:n perustaja ja omistaja Ari Heponiemi tuo mukanaan pitkän, yli 30 vuoden kokemuksen rakennusalalta. Hänellä on vankka osaaminen rakennustekniikan eri osa-alueilla, ja hän hallitsee koko rakennusprosessin hankesuunnittelusta valmiiseen lopputuotteeseen. Heponiemen käytännön kokemus työmaalla suoritettavista työvaiheista sekä kiinnostus tehokkaiden työtapojen kehittämiseen takaavat laadukkaan lopputuloksen kaikissa projekteissa.
Rakennusalan moniosaajana Heponiemi tuntee kaavoituksen ja lupaprosessien vaatimukset perusteellisesti, ja hän on ollut mukana sadoissa projekteissa eri puolilla Pirkanmaata. Kiinteistökaupan osaaminen ja kiinteistöjen teknisten rakenteiden tuntemus ovat myös hänen vahvuuksiaan. Heponiemi toimii yrityksessä toiminnanjohtajana yhteistyössä työntekijöiden ja kumppaniverkoston kanssa.
Talopirkka Oy:lle tärkeitä arvoja ovat muun muassa laadukas tekeminen ja kestävien raaka-aineiden ja tuotteiden hyödyntäminen rakentamisen jokaisessa vaiheessa. Meille yrityksenä on tärkeää myös sujuva ja avoin kommunikaatio. Ole meihin yhteydessä ja toteutetaan unelmiesi taloprojekti!
"Lähdin 2019 takki auki yksin omakotitalo projektiin yhdessä Talopirkan kanssa. Ei tarvinnut kyllä yksin pohtia asioita! Hommat sujui ja apua sai kun pyysi ja kysymyksiin tuli vastaukset. Pysyttiin aikataulussa ja budjetissa! Nyt uusi projekti käynnissä saman firman kanssa! Lämmin suositus jos ja kun haluat rakentaa!!"
Piia, Omakotitalon omistaja